Rakkauden polku

Kartanon puutarhassa risteilee polku omenapuiden keskellä.

Olin katsellut pokua useita kesiä ja ajatellut, että siitä tulee rakkauden polku.

Rakkauden polku jonka varrelle Taulun Kartanossa hääjuhlaa viettäneet voivat jättää muiston omasta juhlasta ja ehkä vuosien varrella palata muistoihin polun varrella.

Kesän 2009 suosituimmat hääleikit osa 3

Romanttisin ohjelma

Jostakin syystä suomalaiseen hääperinteeseen ei näytä kovin yleisesti kuuluvan puheiden pitäminen hääparin kesken. Vanhemmat puhuvat, bestmanit puhuvat, kaasot puhuvat, mutta sulhanen pitää harvemmin puhetta morsiamelle, vastavihitylle nuorikolleen. Ja vielä harvemmin morsian puhuu tuoreelle aviomiehelleen

Kesällä 2009 sain kuitenkin taas töiden ohessa seurata sivusta minun mielestäni romanttisinta ohjelmaa, morsiamen puhetta sulhaselle. Minulle tuli siitä jopa mieleen Raamatun korkea veisu, joka on rakkauden ylistys. Koko hääjuhlahan on nuoren parin rakkauden tunnustus ja ylistys, miksi siis ei sitä useammin sanottaisi ääneen.

Oli koskettavaa kuulla tuoreen aviovaimon hauskasti omalla kotimurteellaan pitämä puhe, jossa muisteltiin yhteisen taipaleen kommelluksia ja rakkaudentunnustus tehtiin ääneen rakkaiden ihmisten edessä.

Kesän 2009 suosituimmat hääleikit osa 2

Isoimmat naurut kirvoittanut ohjelma
Oli vain kaksissa häissä, eli vähemmän tunnettu, mutta hauska. Ideana on, että sekä miehistä, että naisista vieraille on joillekin jaettu ennakolta avaimia ja jonkun kanssa on sovittu, että hän tulee viimeisenä.

Ohjelman alkaessa kaaso (tai bestman) aloittaa kertomalla, että koska nuoripari on poistunut sinkkumarkkinoilta pysyvästi avioliiton myötä, entisten tyttö- ja poikaystävien on syytä palauttaa avaimet (jotka heille mahdollisesti on jäänyt) edessä olevaan pulloon tai purkkiin.

Ensin morsiamen entiset poikaystävät, yksi toisensä jälkeen, toinen toistaan komeampia kavereita tuo avaimet ja pudottaa ne purkkiin. Tauko... kaaso kysyy, onko "Pete" täällä, (mitään ei kuulu, kukaan ei tule) ja jatkaa hetken tauon jälkeen kaaso sanoo: "kyllä sinun on nyt ihan oikeasti tuotava se pois.." jolloin viimeinen avain palautetaan.

Sitten bestman alkaa kysellä sulhasen entisten tyttöystävien perään. "No niin, tuokaa vaan nyt ne kaikki avaimet tänne"... ketään ei tule. Bestman alkaa jo käydä epätoivoiseksi.. eikö siis ketään.. rohkeasti nyt vain tänne. Hetken tauon jälkeen salin takaa nousee vanha mummo ja ennen kuin hän on eteen kerennyt on mehevät naurut kirvonneet vierasjoukosta.

Tämä ohjelma on hauska, jos se on yllätys vieraille eivätkä he ennestään sitä tiedä. Ja meitäkin nauratti sivusta seuratessa.

Wäentalossa tanssittiin

Wäentalossa tanssittiin heinäkuun alusta alkaen joka viikonloppu häitä, parhaimpina kahtenakin päivänä.

Kesän 2009 suosituimmat hääleikit osa 1

Pääsääntöisesti lämmin ja kaunis juhlakesä on takanamme. Ja voi kuinka meillä juhlittiinkin:) Töiden lomassa saimme seurata monenlaisia hääjuhlissa käytettyjä leikkejä ja ohjelmia. Ja sivustakatsojana juhlissa näemme tietenkin myös yleisön eli vieraiden reaktiot.

Pääsääntöisesti leikit olivat uusia tai muunnoksia vanhoista uudehkoista hääleikeistä. Niistä jäi erityisesti mieleeni hauskoina muutama joista haluan kertoa, jos vaikka joku haluaa kokemuksia tai ideoita.

Tutustumisleikki nro 1.
Tänä kesänä oli leikki josta oli käytössä kahta erilaista versiota. Edestkäyvät eli ohjelman juontajat lukivat sulhasesta ja morsiamesta väitteitä ja kaikki jotka tunsivat väitteen olevan omalla kohdalla totta saivat taputtaa. Tämä oli yleisin versio.

Eli "kaikki jotka ovat vauvana pidelleet morsianta sylissään taputtakaa" , "kaikki ketkä ostivat jotain uutta juhlaan", "kaikki ketkä itkivät kirkossa" jne. Muunnosversioissa yhdessä vieraat seisoivat ohjelman aikana ja heidän piti kääntyä joko vasemmalle tai oikealle (mikä aiheutti tietenkin hauskaa sekaannusta ja liikettä), ja yhdessä versiossa piti taputtamisen sijasta nousta seisomaan (sama juttu liikettä tuli). Tosin viimeisen version huono puoli oli se, että se oli aikaavievä ja ihmisten noustessa liikkumaan tuolit aiheuttivat sen verran ääntä, että se häiritsi jonkin verran ohjelman kulkua.

Tässä ensimmäinen "makupala" seuraavassa osassa kesän parhaimmat naurut kirvoittanut ohjelma.

Huuhtokaa hampaanne!

Suomalaiseen hääperinteeseen ruuan lisäksi on oleellisesti kuulunut tietenkin juomat. Juomaperinteestä ruokaryypyt taitavat nykyään olla jo lähes kadonnutta hääperinnettä.

Ruokaryyppy on perinteisesti ollut pieni viinaryyppy. Yksinkertaisimmillakin aterioilla tunnettiin tuloryyppy, ruokaryyppy, hampaanhuuhteluryyppy ja lähtö- eli piiskaryyppy.

Ryyppyjä on tunnettu eripuolilla Suomea erinimillä, aterialla on otettu myös ruokalajien mukaan ryyppyjyä. On nostettu kalaryyppy, paistiryyppy tai puuroryyppy. Anjalan seudulla oli sanonta: "kolme säiettä nuorassa ja kolme ryyppiä hääpöydässä".

Juomatavoista hauskalta kuulostaa varhain pois jäänyt tapa kättely. Väki istuu pöytäkunnittain ja jokaisella pöytäkunnalla on oma kaksikorvahaarikka. Puhemies ( vrt. nykyisin bestman) kehottaa väkeä "huuhtokaa hampaanne", jolloin oluthaarikka alkaa kulkea pöydässä kädestä käteen myötäpäivään ja haarikan ojentaja ja vastaanottaja antavat näin kättä toisilleen.

Hääjuhlaan tästä saisi hauskan ja näyttävän ohjelmanumeron, komeat punaiset puuhaarikat täynnä olutta pöytiin ja bestman komentamaan: huuhtokaa hampaanne :)

Sulhashoville ja papille posliinit.. kattauksista ennen vanhaan

1800 luvulla posliiniset astiat olivat etenkin talonpoikaishäissä harvinaisuuksia. Ruokaillessa käytettiin saviastioista tai puuastioista. Posliinilautaset yleistyivät pääpöydän arvovieraille 1800 luvun puolivälissä.

Kattauksista vanhimpaa talonpoikaista tapaa kuvaa Kuhmosta tunnettu käytäntö, jossa ruokapöydässä on keskellä iso palvattu liharaaja ja leipäpino paljaalla pöydällä, voi, perunat ja suolakala puupurtiloissa. Miksi ei tällainen yksinkertainen hyvistä perusmauista muodostuva kokonaisuus sopisi tänä päivänäkin hääjuhlaan vaikkapa iltapalaksi?

Pöydän peittäminen lakanalla tai pellavaliinalla on tullut tavaksi vasta 1900 luvun puolella. Talrikkeja eli lautasia ei käytetty, leipää ja lihaa leikattiin omilla veitsillä ja "rippeet" kalanruodot ja perunankuoret laskettiin pöydälle.

Juomaa tarjottiin yhteisestä oluthaarikasta, joka kiersi pöydässä. Häätuoppi oli punaiseksi maalattu ja olut oli aterian pääjuoma.

Esiratsastajat ja hääseurueen matka

Hääseurueen liikkumiseen ja saapumiseen on liittynyt myös monenlaisia perinteitä. Tässä tarinassa käsittelen näitä värikkäitä ja mielenkiintoisia perinteitä.

Hääjuhlan viettotavat vaihtelivat eri puolilla Suomea. Läntisessä Etelä-Suomessa hääjuhlan viettäminen oli ennen vanhaan kaksipäiväinen tapahtuma, juhlaa vietettiin ensin morsiamen kotona (läksiäiset) , josta morsian haettiin samalla uuteen kotiinsa. Täältä hääseurue siirtyi kulkueena sulhasen kotiin häätaloon hääjuhlaan.

Esiratsastajat ja pelimannit
Saattuetta kutsuttiin Länsi-Uudellamaalla nimellä vastuli. Mitä enemmän saattueeseen kuului ystäviä ja sukulaisia, sen kunniakkaampaa se oli. Vastulin kärjessä ratsasti viulisti tai pari, soittaen aina kylien ja talojen kohdalla. Joskus soittamassa on ollut myös klarinetti. Voin vain kuvitella kuinka komeata se on ollut.

Pelimanni hääkulkueen edessä on pienemmässäkin mittakaavassa tosi juhlava ja tunnelmallinen tapa, jonka soisin elpyvän enemmänkin. Pari vuotta sitten kesähäissä meillä kartanolla oli vihkiminen riihessä, joka sijaitsee kartanolta noin 150 metrin päässä. Vihkimisen aikana musiikista huolehti viulisti ja vihkimisen jälkeen hääseurue siirtyi yhtenä saattueena, viulistin soittaessa sen kärjessä, puutarhaan hääparia vastaanottamaan.

Se oli jopa katsojalle mieleen painuva kokemus, uskon että osallistujat muistavat sen varmasti myös. Hääpari saapui sitten hetken kuluttua komeasti hevoskyydillä.


Esiratsastajien tehtävät
Esiratsastajia on sanottu myös rauhananojiksi, hoviksi, taadiksi tai suhlhasjoukoksi..
He ratsastivat hääseurueen edellä ja vauhti oli paikoitellen kovaa. Mukana oli viinaa ja leipää, joita matkan varrella ohitettaville jaettiin. Lapsille heitettiin leipää ja aikuisille tarjottiin ryyppyjä. Katsojat hurrasivat hääkulkueelle, ja paikoin mys ammuskelivat kunnialaukauksia.

Portit ja esteet hääparin matkalla
Seurueen matkan varrellee on eri puolilla Suomea tehty portteja ja esteitä. Hämeessä poritit olivat koristeltuja ja niihin oli ripustettu silkkiä ja hepeniä. Niitä kutsuttiin kunniaporteiksi. Paikoin esteet olivat oikeita portteja tai tielle kaadettuja puita tms. joiden tarkoitus oli hidastaa matkaa. Portin avaajalle annettiin viinaryyppy, paikoin portilla olija vaati ryyppyä.

Juhlataloon saavuttaessa esiratsastajien tai (viehättävä sana) sulhasjoukon tehtävä on ollut ilmoittaa vieraiden saapumisesta ja anoa tulolupaa. Paikoin tapana oli, että tulolupaa joukkio sai anoa useitakin kertoja ja vasta kolmannella kerralla se myönnettiin.

Tulolupaa kysyessä heitä saatettiin ohjata riiheen, naapuriin ja lopulta ajaa ulos portistakin. lopulta kolmennella kerralla heiltä tivattiin passia. Silloin miehet on ottaneet taskustaan viinapullon ja sehän on ollut ovet avaaava passi ja on otettu ryypyt.

Ehkäpä nämä nykyisen peräkontti ryyppykulttuurin juuret lienevät tätä samaa vanhaa perua, viinaryyppy on ollut osa suomalaista hääkulttuuria jo kauan.
lähde M-L Heikinmäki "Suomalaiset häätavat"

2000 luvun "hauskutuksia"

Tämän otsikon alle kirjoittelen juhlia seuratessani näkemiäni ja kuulemiani hauskoja, erikoisia, yllättäviä aivan uusia juttuja. Usein hauskimmat syntyvät jopa aivan vahingossa, jonkin ihmisen spontaanin toiminnan johdosta. Pidettäköön kuitenkin yhtenä kriteerinä listalle pääsemisestä, että siihen liittyy naurua, sillä sitä tarvitaan sekä elämässä, että avioliitossa. Kunnon nauru pelastaa monta huonoakin päivää :)

Hauskutus nro 1:
Anopin kiepautus
Vietettiin kartanolla kauniita kesähäitä heinäkuun helteessä, pitkän kaavan mukaan. Vihkiminen riihellä, ruokailun jälkeen tanssit ja illan viilentyessä ja hämärtyessä juhlat siirtyivät Maalaiskylpylään järven rannalla.

Väki viihtyi sekä saunassa, että altaassa. Anoppi teki lähtöä saunalta ja kävi hyvästelemässä vieraita altaan reunalla. Bestman viihtyi vielä altaassa ja muitta mutkitta tempaisi anopin altaaseen juhlapukineissaan, kiepauttipa vielä kunnolla ympärikin siellä.

Seuraavana aamuna
seurue naureskeli pitkään ja hartaasti aamupalapöydässä edellisen yön uutta syntynyttä hääperinnettä: anopin kiepautusta. Kaikki osapuolet selviytyivät kiepautuksesta hymyssä suin, tosin puheliaaksi todettu anoppi oli kuuleman mukaan ollut hetken ällistyksestä aika hiljaa ja hiljaiseksi mainittu appiukko nauranut makeammin kuin aikoihin.

Kysyessäni äskettäin lupaa tarinan julkaisemiseen, sain vastaukseksi: " Tarinan voi ilman muuta julkaista. Ehkä 30 vuoden päästä moinen kiepautusperinne on jo maailmanlaajuinen, ja kun tietokilpailukysymyksissä arvuutellaan perinteen syntypaikkaa...
:D Niin ja anoppikin on vielä anoppi ;)"

Jaa "aarteesi" osallistu morsiusvakan täyttämiseen

Ennen vanhaan perimätieto kulki "suusta suuhun", tänä päivänä meillä on vähän parempi konsti tämä internet.

Minä kirjoitan tätä morsiusvakkaa siksi, että tuo toiveeni vanhojen kauniiden ja moninaisten hääperinteiden uudelleen "herättämisestä" toteutuisi. Haluaisin myös, että uusista syntyneistä ideoista ja perinteistä olisi iloa kaikille.

Osallistukaa ja olkaa lukijat mukana täyttämässä tätä morsiusvakkaa, jakakaa hyvät, kauniit, hauskat ideat ja kirjoittakaa kokemuksistanne ja keksimiästänne uusistaa juhlaperinteistä.

Mikä ihmeen morsiantaivas?

Vanhoista häätavoista yksi mielestäni elvyttämisen arvoinen ja kaunis tapa / koristus olisi morsiantaivas, jo pelkkä nimi on erittäin kaunis.

Kuvittele, että hääpari astelee vihkipaikalle, jossa odottamassa ovat jo pappi ja vihkipaikalle astellessa molemmin puolin on teltureita eli teltankantaajia, 5-12 paria molemmin puolin hääparia. Vihittävät pysähtyvä papin eteen ja tullaan kohtaan, jossa hääpari polvistuu rukoukseen.

Sillä hetkellä teltureista ensimmäinen hulmauttaa käsivarrellaan pitämänsä suuren, kauniin ja värikkään, hapsureunaisen silkkihuivin ilmaan hääparin ylle, toisten tarttuessa reunoista kiinni. He kannattelevat hääparin yllä teltaa, kuin taivasta, heidän ollessaan polvistuneina.

Teltan levittämistavat vaihtelivat eripuoillla Suomea, yleensä kuitenkin teltaa pidettiin ensin parin takana ja ratkaisevassa vaiheessa se siirrettiin hääparin ylle. Teltaa kannateltiin hääparin yllä heidän ollessa polvistuneina rukoukseen.

Telta eli morsiustaivas
On omaksuttu kotivihkiäisiin alunperin kirkosta, joista sitä 1600- ja 1700 luvuilla lainattiin kotivihkiäisiin. Sillä pyrittiin jäljittelemään kirkossa morsiustuolin yllä ollutta katosta. Siitä käytettiin useita nimityksiä, kuten: telta, tella, teltta, päll (suomenruots.), moriustaivas, morsiantaivas, himiln (suomenruots.)

Kirkollinen tausta ja siunaus
Katolisen kirkon kirkkoisä Ambrosius (340-397) on sanonut, että :"avioliitto tulee pyhittää papillisella verholla". Paavi Nicolaus 1 on sanonut kirjeessään 866 parin ottavan vastaan siunauksen ja taivaalllisen verhon (velamen caeleste) vertauskuvaksi siitä siunauksesta, jonka Aatami ja Eeva saivat paratiisissa. Sillä siunattiin siis lisääntymistä ja hedelmällisyyttä.

Keskiaikaisessa morsiusmessussa papit toimivat siunauksen siirtäjinä ja levittivät vaatteen hääparin ylle parin istuessa kuorissa morsiuspenkissä. Katosta oli kannattelemassa neljä pappismiestä. Katos oli neliskulmainen puukehykseen pingotettu vaate, jota pidettiin ylhäällä kustakin nurkasta sauvalla. Se oli kuin valtaistuinkatos.

Kenelle morsiustaivas ?
Vanhan kirkollisen perinteen mukaan, morsiusmessu ja telta suotiin ensimmäiseen avioliittoon vihittäville. 1809 vuodelta olevassa Ruotsin kirkkokäsikirjassa on ollut vielä vuonna 1917 maininta, että "se ej tapahdu Leski-Morsiamen ja ikään tullutten ylitse".

Kotivihkiäisissä teltan pito hääparin yllä säilyi 1800 luvun lopulle ja vielä 1920 luvulla. sitä saatettiin Keski-Pohjanmaalla käyttää. Myöhemmin 1700 luvulla teltanpitäjien tehtävää alkoivat suorittaa naimattomat säätyläishenkilöt tai morsiuspojat- ja tytöt.

Morsiustaivas katossa
Paikoitellen telta saatettiin kiinnittää hääparin paikalle kattoon vihkipaikalle ja se oli monikerroksinen silkistä ja fransulakanoista rakennettu todellinen morsiantaivas. Tavan on arveltu liittyneen siihen, että kirkon käytäntö haluttiin siirtää kotihäihin. Moriustaivaita on kuitenkin tehty tupien kattoon myös silloin, kun vihkiminen oli kirkossa.

Näin ollen on todennäköisempää, että kattoon kiinnitetyn morsiustaivaan lähtökohta on ollut jo 1500 luvulla Ruotsissa tunnetut baldakiinit eli hovissa, virastoissa ja julkisilla vastaanotoilla pöydän yläpuolella käytetty kuninkaan vaakunalla varustettu koristeellinen katos.

Uusia sovellutuksia
Ilokseni voin kertoa, että olen tänä talvena nähnyt häissä morsiantaivaan. Se oli rakennettu häätilaisuuteen, jossa vihkiminen tapahtui kartanolla salissa. Otin siitä myös kuvan, koska tässä morsiantaivaasa oli myös 2000 luvun tekniikka käytössä, sen katossa oli oikeasti tähtitaivas, jos et usko kurkista morsiustaivasta.

Lähde suomalaiset häätavat: ML Heikinmäki

2009 Tiian ja Marin Morsiuskruunu

Näyttävä vaaleanpunainen helykruunu oli valmistunut kaaso Marin ja morsiamen Tiian yhteistyönä. Siinä kiilteli muun muassa aitoja hopealusikoita, vaaleanpunaisia höyheniä, paljetteja.
Perinteisestihän ennenvanhaan morsian kruunattiin helykruunulla ja hän kantoi sitä päässään koko juhlan ajan, jopa päiviä kun juhlat ennenvanhaan kestivät useita päiviä.

Vasta viime metreillä tuli kaaso Marille ja morsian Tiialle idea kruunun uudesta käyttötavasta, ja minun mielestäni se oli loistava innovaatio. Hääjuhlan aikana morsianta ei kruunattukaan, vaan seuraava morsian joka oli vieraiden joukossa. Eli ei kimpunheittoa vaan seuraavan morsiamen kruunaaminen. Saattopuheessa oli myös ajatus siitä, että jos omien hääjuhlien järjestäminen ottaa kovasti kukkarot, hopealusikat voi tarvittaessa pantata:)

Tässä yhdistyy hauskalla tavalla vanha suomalainen hääperinne aivan uuteen keksintöön, seuraavan morsiamen kruunaamiseen. Paljon mielenkiintoisempaa kuin perinteinen kimpunheitto. Ideakuvagalleriassani on kuva morsiuskruunusta.

Kaason alkulähteillä

Hääjuhlan kannalta tärkeällä henkilöllä on monta nimeä. Tiesitkö, että kaaso on alunperin suomalaisessa perinteessä satoja vuosia vanha tapa. Kaaso on alunperin ollut morsiamen pukija, ja "virka" on ollut tavoiteltu ja arvkokas tehtävä. Eripuolilla Suomea on tämän tehtävän tekijästä käytetty erilaisia nimiä, toimenkuva on ollut kokolailla samanlainen.

Morsiamen pukija säätyläispiireissä
Morsianta on aikojen alusta koristeltu ja kaunistettu juhlaan. 1600 luvulla säätyläispiireissä morsiamen pukijaksi pyrittiin valitsemaan varakas ja vaikutusvaltainen rouva, jolla oli paljon koruja (tai mahdollisuus lainata niitä lisää tarvittaessa), joilla hän voi morsianta koristaa. Tapana oli käyttää aitoja koruja. Ruotsin vallan aikana Ruotsissa kirkkoihinkin hankittiin 1700 luvulla morsiuskoruja, joita lainattiin vihkitilaisuuksiin, Suomessa ei pystytty vastaavaan vaan pappilanemännät pukivat talonpoikaismorsiamia.

1664 hallitus vaikutti käytäntöihin säätämällä ylellisyysasetuksen, joka määritteli millaisia koruja eri säätyjen morsiamet saivat käyttää. Tämä johti siihen että lainaaminen loppui ja morsiamen pukijan tehtävä vakiintui miltei ammattimaiseksi tehtäväksi, jota kaupungissa hoiti yleensä porvarisvaimo maaseudulla papinvaimo tai kartanonrouva.

Mikä on kruunurouva
Suomalaisen hääperinteen kauneimpia ja värikkäimpiä koristuksia on ollut morsiuskruunu. Helykruunua on käytetty häissä morsiamen koristeena koko Suomessa lukuunottamatta Pohjois-Suomea, Karjalaa ja Itä- ja Pohjois-Savoa.

Morsiuskruunu oli ulkonäöltään alueittain vaihteleva, mutta näyttäviä ja suuria koristeita. Korkeus vaihteli 20 cm jopa puoleen metriin, kruunu oli pyöreä ja leveni ylöspäin. Kruunua kutsuttiin kuvaavasti helykruunuksi, koska se oli koristeltu värikkäillä tinapaperisuikaleilla, metellihelyillä, lasihelmillä ja peileillä, joskus jopa höyheniä käytettiin koristeina.

Kruunurouva on yksi kaasosta käytetty nimitys, joka tulee hänen morsiamelle lainaamastaa kruunusta. Muita morsiamen pukijasta ja seuralaisesta käytettyjä nimityksiä olivat mm.: kaaso, kaase, ruunaaja, ruunari, ruunuttaja, ruunukaaso, hopiafrouva, hopiakaase, hopiakroosa, hopiamaakari, kruufrouva, hankkija, hankihtija, vaatissija tai vaateittaia. Joten ei kun valitsemaan millä näistä kauniista nimistä tämän päivän kaaso haluaa itseään kutsuttavan? Mahdollisuuksia persoonallistaa juhlaa !

Kaason tehtävät ennen vanhaan
Kaason tehtäviin ei kuulunut pelkästään pukea ja riisua morsian, hän myös opasti kantamaan kruunua ja huolehti morsiamen asun edustavuudesta juhlan aikana. Ja juhlahan jatkui 1800 luvulla useita päiviä, siitä lisää tarinaa myöhemmin. Joka tapauksessa oli tärkeää, että tanssin huiskeessa keikahtanut kruunu korjattiin oikeaan asentoon.. morsian on suomenruotsalaisia pohjanmaan alueita lukuunottamatta pitänyt kruunua päässään yhtäjaksoisesti jopa päiviä.

Morsiusvakka
Kruunurouva säilytti morsiusvakassa kruunua ja tykkimyssyjä. Vakka on puinen ovaalinmuotoinen tai pyöreä, taivutetusta puuviilusta valmistettu säilytysastia, joita talonpoikaiskulttuurissa käytettiin ennen laukkuja. Vakat olivat perinteisesti kauniisti maalaamalla koristeltuja ja niihin on usein maalattu myös omistajan nimikirjaimet. Vakkojen valmistustaito ei ole täysin kadonnut vaan niitä valmistetaan tänä päivänäkin käsityöpajoissa .

Kuka sai käyttää kruunua
Sääntönä ennen vanhaan oli, että valkoinen puku, kruunu ja huntu kuuluivat vain neitsytmorsiamelle eli neitseelle. Jos ei sitten ollut ihan "kelvollinen" kruunun alle astumaan, kruunun tilalla käytettiin kukkaseppelettä. Kruunun käyttäminen oli myös varallisuuden symboli, kaikilla ei ollut varaa viettää Kruunuhäitä.

Tämän päivän morsiuskruunu
Morsiuskruunu on vuosien saatossa korvautunut kukkaseppeleellä, kukkakoristeella tai pienellä tiaralla tai pienellä hopeisella tms. kruunulla. Morsiuskruunusta näin tänä talvena vietetyissä häissä myös uuden mielestäni loistavan idean, jossa sitä käytettiin aivan uudella tavalla. Se on jo toinen tarina, joka ansaitsee ihan oman juttunsa oikein kuvan kera.

Lähteinä tämän jutun tietoihin on olllut mm. kirjat Suomalaiset häätavat ja Kahden kauppa.

Miksi kirjoitan hääperinteistä ?

Suomalaiset vanhat hääperinteet ovat jo pitkään olleet kiinnostukseni kohde. Olen perehtynyt niihin tutustumalla niistä kertovaan kirjallisuuteen ja saanut jo pikku tyttönä maalaisromantiikan kärpäsen pureman katsoessani "Kulkurin valssia". Haaveillut "linnoissa kreivien häät vietetään" maailmasta... :)

Suomalainen vanha hääperinne on hyvin rikasta ja moninaista, eri puolilla Suomea on ollut omia kauniita häätapoja. Olen huomannut, että monille oman juhlaperinteemme tavat ja uskomukset ovat vieraita. Niistä kuitenkin saa loistavia ideoita juhlaohjelmiin ja ne tarjoavat virikkeitä kekseliäille omia juhlia suunnitteleville. Ja ne ovat lisäksi hauskoja.

Työssäni juhlapaikan yrittäjänä olen jo useiden vuosien ajan ollut etuoikeutettu seuraamaan 2000 luvun hääjuhlien viettotapoja. Ulkomailta tulleet tavat ovat sekoittuneet vanhoihin suomalaisiin ja elättelen toivoa, että vanhatkin tavat jatkaisivat elämäänsä uudessa nousussa, vaikka vähän "tuuntattuina" meidän aikaamme sopiviksi.

Niin miksi siis aloitan kirjoittaa tätä morsiusvakkaa? No siksi, että tuo toiveeni toteutuisi, siksi että haluaisin tästä syntyvän vakan, jossa minun lisäkseni myös lukijat jakaisivat omia uusia ideoitaan ja keksimiään uusia juhlaperinteitä. Ja tietenkin siksi, että näen myös aivan uusien ideoiden syntyvän, joskus vahingossakin, mutta ehkä niistä tulee perinteitä jos joku muukin päättää liittää ne juhliinsa.