Näytetään tekstit, joissa on tunniste häähuvit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste häähuvit. Näytä kaikki tekstit

lauantai 24. lokakuuta 2009

Kesän 2009 suosituimmat hääleikit osa 2

Isoimmat naurut kirvoittanut ohjelma
Oli vain kaksissa häissä, eli vähemmän tunnettu, mutta hauska. Ideana on, että sekä miehistä, että naisista vieraille on joillekin jaettu ennakolta avaimia ja jonkun kanssa on sovittu, että hän tulee viimeisenä.

Ohjelman alkaessa kaaso (tai bestman) aloittaa kertomalla, että koska nuoripari on poistunut sinkkumarkkinoilta pysyvästi avioliiton myötä, entisten tyttö- ja poikaystävien on syytä palauttaa avaimet (jotka heille mahdollisesti on jäänyt) edessä olevaan pulloon tai purkkiin.

Ensin morsiamen entiset poikaystävät, yksi toisensä jälkeen, toinen toistaan komeampia kavereita tuo avaimet ja pudottaa ne purkkiin. Tauko... kaaso kysyy, onko "Pete" täällä, (mitään ei kuulu, kukaan ei tule) ja jatkaa hetken tauon jälkeen kaaso sanoo: "kyllä sinun on nyt ihan oikeasti tuotava se pois.." jolloin viimeinen avain palautetaan.

Sitten bestman alkaa kysellä sulhasen entisten tyttöystävien perään. "No niin, tuokaa vaan nyt ne kaikki avaimet tänne"... ketään ei tule. Bestman alkaa jo käydä epätoivoiseksi.. eikö siis ketään.. rohkeasti nyt vain tänne. Hetken tauon jälkeen salin takaa nousee vanha mummo ja ennen kuin hän on eteen kerennyt on mehevät naurut kirvonneet vierasjoukosta.

Tämä ohjelma on hauska, jos se on yllätys vieraille eivätkä he ennestään sitä tiedä. Ja meitäkin nauratti sivusta seuratessa.

maanantai 2. maaliskuuta 2009

2000 luvun "hauskutuksia"

Tämän otsikon alle kirjoittelen juhlia seuratessani näkemiäni ja kuulemiani hauskoja, erikoisia, yllättäviä aivan uusia juttuja. Usein hauskimmat syntyvät jopa aivan vahingossa, jonkin ihmisen spontaanin toiminnan johdosta. Pidettäköön kuitenkin yhtenä kriteerinä listalle pääsemisestä, että siihen liittyy naurua, sillä sitä tarvitaan sekä elämässä, että avioliitossa. Kunnon nauru pelastaa monta huonoakin päivää :)

Hauskutus nro 1:
Anopin kiepautus

Vietettiin kartanolla kauniita kesähäitä heinäkuun helteessä, pitkän kaavan mukaan. Vihkiminen riihellä, ruokailun jälkeen tanssit ja illan viilentyessä ja hämärtyessä juhlat siirtyivät Maalaiskylpylään järven rannalla.

Väki viihtyi sekä saunassa, että altaassa. Anoppi teki lähtöä saunalta ja kävi hyvästelemässä vieraita altaan reunalla. Bestman viihtyi vielä altaassa ja muitta mutkitta tempaisi anopin altaaseen juhlapukineissaan, kiepauttipa vielä kunnolla ympärikin siellä.

Seuraavana aamuna
seurue naureskeli pitkään ja hartaasti aamupalapöydässä edellisen yön uutta syntynyttä hääperinnettä: anopin kiepautusta. Kaikki osapuolet selviytyivät kiepautuksesta hymyssä suin, tosin puheliaaksi todettu anoppi oli kuuleman mukaan ollut hetken ällistyksestä aika hiljaa ja hiljaiseksi mainittu appiukko nauranut makeammin kuin aikoihin.

Kysyessäni äskettäin lupaa tarinan julkaisemiseen, sain vastaukseksi: " Tarinan voi ilman muuta julkaista. Ehkä 30 vuoden päästä moinen kiepautusperinne on jo maailmanlaajuinen, ja kun tietokilpailukysymyksissä arvuutellaan perinteen syntypaikkaa...
:D Niin ja anoppikin on vielä anoppi ;)"