Hääseurueen liikkumiseen ja saapumiseen on liittynyt myös monenlaisia perinteitä. Tässä tarinassa käsittelen näitä värikkäitä ja mielenkiintoisia perinteitä.
Hääjuhlan viettotavat vaihtelivat eri puolilla Suomea. Läntisessä Etelä-Suomessa hääjuhlan viettäminen oli ennen vanhaan kaksipäiväinen tapahtuma, juhlaa vietettiin ensin morsiamen kotona (läksiäiset) , josta morsian haettiin samalla uuteen kotiinsa. Täältä hääseurue siirtyi kulkueena sulhasen kotiin häätaloon hääjuhlaan.
Esiratsastajat ja pelimannit
Saattuetta kutsuttiin Länsi-Uudellamaalla nimellä vastuli. Mitä enemmän saattueeseen kuului ystäviä ja sukulaisia, sen kunniakkaampaa se oli. Vastulin kärjessä ratsasti viulisti tai pari, soittaen aina kylien ja talojen kohdalla. Joskus soittamassa on ollut myös klarinetti. Voin vain kuvitella kuinka komeata se on ollut.
Pelimanni hääkulkueen edessä on pienemmässäkin mittakaavassa tosi juhlava ja tunnelmallinen tapa, jonka soisin elpyvän enemmänkin. Pari vuotta sitten kesähäissä meillä kartanolla oli vihkiminen riihessä, joka sijaitsee kartanolta noin 150 metrin päässä. Vihkimisen aikana musiikista huolehti viulisti ja vihkimisen jälkeen hääseurue siirtyi yhtenä saattueena, viulistin soittaessa sen kärjessä, puutarhaan hääparia vastaanottamaan.
Se oli jopa katsojalle mieleen painuva kokemus, uskon että osallistujat muistavat sen varmasti myös. Hääpari saapui sitten hetken kuluttua komeasti hevoskyydillä.
Esiratsastajien tehtävät
Esiratsastajia on sanottu myös rauhananojiksi, hoviksi, taadiksi tai suhlhasjoukoksi..
He ratsastivat hääseurueen edellä ja vauhti oli paikoitellen kovaa. Mukana oli viinaa ja leipää, joita matkan varrella ohitettaville jaettiin. Lapsille heitettiin leipää ja aikuisille tarjottiin ryyppyjä. Katsojat hurrasivat hääkulkueelle, ja paikoin mys ammuskelivat kunnialaukauksia.
Portit ja esteet hääparin matkalla
Seurueen matkan varrellee on eri puolilla Suomea tehty portteja ja esteitä. Hämeessä poritit olivat koristeltuja ja niihin oli ripustettu silkkiä ja hepeniä. Niitä kutsuttiin kunniaporteiksi. Paikoin esteet olivat oikeita portteja tai tielle kaadettuja puita tms. joiden tarkoitus oli hidastaa matkaa. Portin avaajalle annettiin viinaryyppy, paikoin portilla olija vaati ryyppyä.
Juhlataloon saavuttaessa esiratsastajien tai (viehättävä sana) sulhasjoukon tehtävä on ollut ilmoittaa vieraiden saapumisesta ja anoa tulolupaa. Paikoin tapana oli, että tulolupaa joukkio sai anoa useitakin kertoja ja vasta kolmannella kerralla se myönnettiin.
Tulolupaa kysyessä heitä saatettiin ohjata riiheen, naapuriin ja lopulta ajaa ulos portistakin. lopulta kolmennella kerralla heiltä tivattiin passia. Silloin miehet on ottaneet taskustaan viinapullon ja sehän on ollut ovet avaaava passi ja on otettu ryypyt.
Ehkäpä nämä nykyisen peräkontti ryyppykulttuurin juuret lienevät tätä samaa vanhaa perua, viinaryyppy on ollut osa suomalaista hääkulttuuria jo kauan.
lähde M-L Heikinmäki "Suomalaiset häätavat"
